Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhastauutta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhastauutta. Näytä kaikki tekstit

25 marraskuuta 2021

30-luvulla rakennetun kerrostalon porrashuoneiden kunnostustyöt

Mielenkiintoiset kohteet jatkuvat. Huhtikuussa 2021 saimme hienon kohteen, 30-luvulla rakennetun kerrostalon porrashuoneiden kunnostustyöt.


Jokaiselle porrashuoneelle tehtiin aikataulu pääurakoitsijan, Forssan Osarakennus Oy:n laatiman aikataulun mukaan. A-Kumppanit koostuu rakennusalan moniosaajista, joten olimme hyvä valinta monipuoliseen saneerauskohteeseen.



Urakka aloitettiin mm. värivalinnoilla. Kohteeseen haluttiin löytää alkuperäistä, ajan hengen mukaista sävymaailmaa. Värimalleja tehtiin kahdet eri versiot. Katon sävyksi valittiin F468, ja jokaiselle porrashuoneelle valittiin omat värit G460, F458 ja G457. Erityiskohtiin eli jalkalistoihin, pattereihin, hissin etuseinään ja ovenkarmeihin valittiin väriksi S497. Kaiteet maalattiin mustalla.

Tikkurilan selvityksen mukaan Fintex pintavahvistuskankaan kiinnitykseen sopi Presto J-tasoite, jossa on hyvä liimauskyky ja edustajan mukaan sillä saa kovan ja sileän lopputuloksen. Ohuen vahvistuskankaan kiinnitykseen ei tarvita enempää kerrospaksuutta kuin mitä Presto J-tasoitteella saavutettiin.



Kaikki seinä- ja kattopinnat vahvistettiin pintavahvistuskankaalla ennen maalaustöitä,
M&P Rakennus hoiti irtonaisten pintarappauksien korjaukset sekä roilotukset sähköjohdoille.







Sisääntuloaulojen seiniin tehtiin kiiltomaalaus Tikkurilan Miranolilla.


Vanhat ulko-ovet saivat pitää pintansa, muuten uudistettiin sisääntulojen pinnat lattiasta kattoon. Lämpöpatterit maalattiin ja niiden kehyksistä poistettiin vanhat irtonaiset tasoitteet, kangastettiin ja maalattiin.


Lisätyönä oikaisimme porrashuoneiden sisääntuloaulojen tasanteet; vanhat vääntyneet mattokehykset poistettiin ja vaihdettiin uusiin M&P Rakennuksen toimesta. Hoidimme tasoitustyöt siitä eteenpäin, siten että saatiin valmis pohja mattourakoitsijaa varten. Oikaisussa käytettiin Ardexin sekä Cascon tuotteita.


Kohteessa käsittelyyn pääsi 100 huoneiston ovea karmeineen. Porrashuoneiden puolelta ovilehdet pestiin, hiottiin ja lakattiin sekä karmit maalattiin.


Hissit 3 kpl, ovet ja verkot kuilun puolelta ja ulkopuolelta putsattiin ja maalattiin.


Tuuletusparvekkeiden 15 pariovea ja 3 ikkunaa läpikäytiin. 
Porrashuoneiden puolelta ovista poistettiin irtonainen maali, jonka jälkeen pinta hiottiin. Pohjamaalaus ja kittaus, sitten välimaali ja vasta tämän jälkeen päästiin tekemään lopullinen pintamaalaus. Myös kellareiden metalliovet saivat saman sävyn.


Kohde oli hieno mahdollisuus myös opiskelijoille, joita saimme peräti 4 sisustajaksi opiskelevaa HMAK:sta ja 2 maalariopiskelijaa Variasta.


Myös parvekkeiden katot, kaiteet ja kynnykset saivat uuden maalipinnan.
Lämmin marraskuun alku mahdollisti lisätöinä tuuletusparvekkeiden ja huoneistoparvekkeiden uusien laattojen pinnoitustyöt. Pinnoituksessa käytettiin Weberin tuotesarjaa.



👉 Kohteessa käytettiin mm. seuraavia tuotteita:
Fintex 90050 pintavahvistuskangas
Presto J saumatasoite
Luja pohjamaali
Luja 7 pintamaali 4:ssä eri sävyssä
Tikkurila Miranol
Panssari Akva, tumman harmaa ja koneharmaa
Otex tartuntapohjamaali
Futura 40
Le Tonkinois venelakka




Jokainen kohde, iso tai pieni, on meille yhtä tärkeä ja mielenkiintoinen.
Ota yhteyttä myynti@akumppanit.fi ja pyydä tarjous.



28 joulukuuta 2020

A-Kumppanin terveiset

Syyskuun alussa aloitimme sukupolvenvaihdoksen ja pääsenkin hyppäämään tulevaisuudessa suuriin saappaisiin. Saan jatkaa isäni hienoa uraa yrittäjänä. Yrittäminen on itsensä ja yrityksen jatkuvaa kehittämistä unohtamatta asiakkaita. Kulunut vuosi on ollut varsin haastava yrityksille, myös meille. Jatkuva hintakilpailu ja yhteiskunnan tuomat haasteet vaativat paljon sellaista, mitä yrityksessä tulee osata. Uskallan väittää, että osaamisemme on sitä luokkaa, että pystymme vastaamaan tämän päivän ja huomisenkin haasteisiin. Toivon, että ensi vuonna pääsemme aloittamaan normaalimman arjen niin yrityksenä kuin yhteiskuntana.

Olemme olleet toteuttamassa isoja ja pieniä remontti- ja saneerauskohteita kuluneen vuoden aikana.

Mieleenpainuvimpina mainittakoon Tonttula:
Tonttula

sekä Bjursin komea miljöö: 
Bjurs

Meiltä luonnistuu intohimolla ja ammattitaidolla isot ja pienet remontit: 
Gasti

Harakkamyllyntie
 
Kutomo

Olemme vahvasti mukana sisäilmaongelmien hoitamisessa, olemme ottaneet mukaan muun muassa laajemman otteen tilojen sisäilman seurantaan ja puhdistukseen. Sisäilmaa mittaavien laitteiden avulla pystymme kartoittamaan edullisesti ongelmatilojen lähtötietoja, kuten tilan lämpötilaa, kosteutta ja pienhiukkasia. Tämän jälkeen on helpompi lähteä selvittämään, mikä ongelma mahdollisesti on ja kuinka siitä päästäisiin eroon. Tehokkailla kotimaisilla aineilla ja laitteilla pidämme tilat puhtaina ja hygieenisinä.
A-tuotteet ja laitteet

Unohtamatta 24/7 vesivahinkopäivystystämme, joka toimii vuoden jokaisena päivänä ja vuorokauden jokaisena tuntina.
Päivystys


Olemme myös panostaneet henkilökuntaan ja pyrimme kouluttamaan heitä yhä kasvaviin haasteisiin ja ymmärtämään asiakkaiden nykyisiä ja tulevia tarpeita entistä kattavammin. 
A-Kumppanit


Tahdon kiittää kaikkia asiakkaita, työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja taustavoimia, jotka ovat luottaneet ja uskoneet meihin ja mahdollistaneet yrityksen toiminnan. Tahdon kiittää myös isääni, joka auttaa tulevassa sukupolven vaihdossa kärsivällisellä asenteellaan.


Toivotan kaikille menestystä ja toivon yhteistyön jatkumista niin vanhojen kuin uusienkin asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa.


Mari Haapaharju
Varatoimitusjohtaja, A-Kumppanit Oy



29 syyskuuta 2020

Bjursin Sepän paja, aitta ja saunan purku

Bjursin navettarakennuksen remonttiurakan jälkeen työt jatkuivat kauniissa Inkoon Orslandet-saaressa.


Sepän pajan katto purettiin asbestityönä, lahot laudat purettiin pois sekä rakennuksen ympäriltä raivattiin kasvustoa, että pystyttiin työskentelemään. Uusi piippu muurattiin ja peltikatto uusittiin. Huonokuntoinen ulkoverhoilu purettiin ja uusittiin, seinät maalattiin Punamultamaalilla. Ikkunoiden pokat uusittiin ja maalattiin valkoisella pellavaöljymaalilla. Ikkunan pielet, nurkkalaudat ja otsalaudat maalattiin valkoisiksi. Ovet maalattiin ruskealla pellavaöljymaalilla ja metalliosat mustalla panssarimaalilla.

Kaikki sisällä olevat metalliosat ja sepän työkalut kerättiin talteen, sisällä olevat irtonaiset lamput vietiin navetan vintille. Tulisijan halkeama korjataan. Sisäkattoa purettiin tarpeelliselta osin ja rakennettiin uudelleen. Sokkelin halkeama korjattiin.

 

 

 

Aitta pestiin ja katosta puhdistettiin ruosteet, katto pohjamaalattiin Rostexilla kokonaan ja maalattiin panssarimaalilla. Otsalaudat, pielilaudat ja nurkkalaudat maalattiin valkoisella pellavaöljymaalilla. Ovi maalattiin ruskealla pellavaöljymaalilla ja metalliosat mustalla panssarimaalilla. Seinät pestiin ja maalattiin Punamultamaalilla. Katon ruodelaudat maalattiin Punamultamaalilla.



Saunarakennus sekä wc purettiin ja vietiin pois.


Päärakennuksen ullakko siivottiin ja varaaja poistettiin, lehdet ym. palava roska poistettiin ja ikkunat sekä muu säästettävä tavara siirrettiin. Yläkerran kostuneet pinkopahvit poistettiin.

Navetassa karjakeittiön katto purettiin.







Kohteessa käyttämämme maalit:
- Ulkoseinät: 
Hangon Värin punamultamaali, väri: Falunpunainen
- Ikkunat ja -pokat, nurkkalaudat, ovenpielet ja otsalaudat:
Ottosson pellavaöljymaali, väri: Titan Zink valkoinen
- Ulko-ovet:
Kymin palokärki pellavaöljymaali, väri: ruskea nro 31
Kohteesta vietiin kierrätykseen 2,3 tonnia rakennusjätettä!

Jokainen kohde, iso tai pieni, on meille yhtä tärkeä ja mielenkiintoinen.
Ota yhteyttä myynti@akumppanit.fi ja pyydä tarjous.


11 elokuuta 2020

Tonttulan nuorisotalo sai uuden julkisivun ja katon

Tikkurilan nuorisotila Tonttula on suojeltu kaksikerroksinen puurakennus. Se sijaitsee erinomaisten kulkuyhteyksien varrella Tikkurilan asemaa vastapäätä.

Tonttulan nuorisotalo

Urakkaan kuului vesikaton uusiminen ja julkisivun, sokkelin sekä ovien ja ikkunoiden maalaus. Rakennus laitettiin pakettiin kesällä 2020, jonka aikana katon lahonneita lautoja vaihdettiin ja katolle asennettiin uusi huopakatto. Julkisivu on maalattu rakennuksen valmistusajan, 50-luvun, mukaiseen vihreään sävyyn. Kulmalaudat sekä ikkunat ja ikkunalaudat saivat valkoisen päivityksen. 

Sävyt valittiin yhdessä museoviraston kanssa.

Julkisivun maalauskäsittely

  

  

  
Käsitelty alue pestiin, irtoava ja heikosti kiinni oleva maali poistettiin ja kiiltävä maalipinta hiottiin. Ruosteiset metalliosat kuten naulankannat teräsharjattiin ja pohjamaalattiin Rostex super korroosionestomaalilla. Ulkolaudoitus maalattiin kahteen kertaan puhtaalle ja pölyttömälle pinnalle Fasad Pellavaöljymaalilla (ulkolaudoitus väri V446, vuorilaudat, ikkunapokat ja nurkkalaudat (väri G497).


Kattokattorakenteiden kunnostus ja vesikatteen uusiminen

   
Vanha bitumikatto purettiin ja laudoitus korjattiin. Tilalle asennettiin Kerabit bitumikatto ja Oriman turvatuotteet. Pito kattopollarit takaavat turvallisuuden työn aikana ja tulevaisuudessa.


Ikkunoiden ulkopintojen käsittely

  

  
Käsiteltävät pinnat pestiin Maalipesulla ja homeiset pinnat homepesulla.
Irtoava ja heikosti kiinni olevat maalikerrokset poistettiin ja hauras pintapuu poistettiin kaavinraudalla sekä hiomalla ja ikkunakitit poistettiin. Ruosteiset metalliosat teräsharjattiin ja pohjamaalattiin korroosionestomaalilla. Puupuhtaat alueet kitattiin, pohjustettiin ja maalattiin (väri G497).


Ikkunoiden ja ovien maalaus sisäpuolelta ja välistä

  
Käsiteltävä alue pestiin, irtoava ja heikosti kiinni oleva maali poistettiin. Harmaantunut ja nukkaantunut puu hiottiin puupuhtaaksi ja vanhat valumat, nystyrät ja kiitävät kohdat poistettiin. Ruostuneet metalliosat hiottiin ja pohjamaalattiin korroosionestopohjamaalilla. Viimeistely vesiohenteisella FUTURA 40 kalustemaalilla (väri G497).


Ovien ulkopintojen käsittely

  
Pääsisäänkäynnin ja takapihan ovi sekä vanhojen ovien lahonneet paneelit vaihdettu. Suojattu ruostuvat metalliosat, kuten naulankannat, Rostex Super ruosteenestopohjamaalilla. Poistettu irtoava pihka lautojen oksakohdista ja laitettu oksalakkaus. Pintamaalattu ohentamattomalla Teho Ikkunamaalilla (väri 540X).


Kaiteet, tikkaat ja metalliportaat sekä ikkunoiden pellit, sokkelipellit ja katon peltiosat

   
Irtoava maali ja ruoste poistettiin kaapien ja teräsharjaten puhdistusasteeseen St2. Pintojen pesu Panssaripesulla, jonka jälkeen paikkamaalaus Rostex Super ruosteenestomaalilla.Pohjamaalaus Rostex Superilla ja pintamaalaus kahteen kertaan Panssarimaalilla (väri G497).

Sokkelit

  
Pinnat puhdistettiin liasta, pölystä ja suoloista. Homehtuneet, sammaloituneet ym. pinnat pestiin Tikkurilan Homeenpoistolla käyttöohjeen mukaisesti. Pinnat tasoitettiin ja maalattiin kahteen kertaan Yki sokkelimaalilla (väri 540X).
Poistomenetelmä valitaan aina alustan lujuuden ja poistettavan maalityypin mukaan.
 


LISÄTÖINÄ
tehtiin mm. antennin irrotus ja uusiminen, kattolaudoituksien jatkojen tuenta, talotikkaiden tuenta sekä hätäpoistumistien kaiteen hitsaus ja kunnostus.



Me korjaamme ja kunnostamme  
pienet ja isot kohteet!

Kysy lisää: myynti@akumppanit.fi