14 helmikuuta 2023

Ravintolasta kirjakaupaksi

Saimme mielenkiintoisen projektin Helsingin keskustassa sijaitsevassa liikekiinteistössä. Koronavuosien aikana ravintolatoiminta loppui ja paikalle on nyt avattu Werner Söderström Osakeyhtiön KIRJA-kauppa.

kollaasi

Tilan suunnitteli PES-Arkkitehdit Oy, ja arjen ammattilaiset toteutti.
Hienot kalusteet toimitti tilaajan oma puuseppä.

Kun kyseessä on näinkin mittava muutostyö oli kaikki mietittävä uudelleen.
suunnittelua

Tilaan tullut kaupunkikaasu tulpattiin asianmukaisesti kellariin. Ilmanvaihto jouduttiin muuttamaan uuden toiminnan tarpeisiin sopivaksi, ja lopuksi alkuperäiset päätelaitteet pestiin ja maalattiin katon sävyyn.

Osa lattioista saatiin säilytettyä, mutta mm. entisen keittiön lattia puhdistettiin ja pinnoitettiin uudelleen.

Jos jotain ei löydy, täytyy sellainen tehdä. Näin kävi kiinteistön kattolamppujen kanssa. Kattoon tuli ritilät Inlookilta ja niiden yläpuolelle valaisimet. Koska katon värimaailma on musta ja kyseistä valaisinta sai vain valkoisena versiona, niin piti ottaa spraypullo käteen ja maalata valaisimet mustiksi. Näin saimme valaisimet huomaamattomiksi ja tilan ilmeeseen sopivaksi. 
valaisimet

Ravintolan vanhat laatat ja seinävalaisimet poistettiin ja pinnat tasoitettiin sekä maalattiin. Vanha tiiliseinä haluttiin säilyttää, se puhdistettiin ja käsiteltiin Tikkurilan pölynsidonta-aineella. Tiiliseinän edessä olevat sähkökourut ja muut kiinnikkeet purettiin. Vanhat kalusteet oli purettu ja niiden alla ollut lattia puhdistettiin, tasoitettiin ja pinnoitettiin.

Lisätyönä asennettiin vesipiste ja vuotovahti maaliskuussa asennettavaa kahvipistettä varten, joten mikäs täällä on etsiessä sielun ruokaa kahvikupposen kera.



Materiaalit
Lattiapinnoite: Weber 4650 Design Plaano  
Seinä- ja kattomaali: Siro 7, väri vaaleanharmaa
Tehostemaali: Nova 7, väri punainen
Seinän väriset ovet: Futura Aquaväri vaaleanharmaa


👉 
Kiinnostuitko, ota yhteyttä ja pyydä tarjous:
myynti@akumppanit.fi tai 010 386 87001

02 helmikuuta 2023

A-kumppanin vuositerveiset

Nyt on taas aika laittaa viime vuosi pakettiin.

Arjen ammattilaiset ovat päässeet jo hienoon 15 vuoden ikään. Juhlavuoden kunniaksi saimme juhlajulkaisun, johon voitte tutustua täällä. Juhlaa julistimme myös ansioristien jakamisella pitkäaikaisille työntekijöillemme.



 Olemme tehostaneet toimintaamme vahinkopalveluissa ja kiinteistösaneerauksessa sekä sisäilmaa parantavissa toiminnoissa. Koska olemme vahvasti mukana sisäilmaongelmien korjaamisessa, olemme ottaneet mukaan muun muassa laajemman otteen tilojen sisäilman seurantaan ja puhdistukseen sekä kouluttaneet henkilökuntaa.
Uusi aika tuo mukanaan myös uudet käytännöt mm. ilmaston puolesta. Olemmekin panostaneet kierrätykseen sekä sähköautoihin.

 Heinäkuussa ostimme Novorite Laboratorie Oy:ltä Novitrol tavaramerkin. Novitrolin tavaramerkin omistaja jäi ansaitulle eläkkeelle ja tahtoi myydä Novitrol tavaramerkin pitkäaikaiselle yhteistyökumppanille eli A-Kumppanit Oy:lle. Näin hän varmisti, että hänen patentoimansa tuote säilyy myynnissä. Toinen painava syy myynnille oli, että A-Kumppanit on tuotetta käyttänyt jo 15 vuoden ajan eli meillä hyviä kokemuksia aineesta.













 Vuoden 2022 aikana meiltä on työoppisopimuksen kautta valmistunut markkinointiviestinnän ammattilainen ja talonrakentaja. Koulutus motivoi työntekijöitä ja sitä kautta myös parantaa ja ylläpitää ammattitaitoamme. Yrityksessämme on huikea määrä ammattitaitoa ja voimavaraa, jota pyrimme vahvistamaan. Työntekijöiden osaamisen kehittäminen on jatkuvaa, ja yritys pyrkii kehittymään muuttuvan maailman mukaan.
 Lisäksi meillä käydään jatkuvasti toimittajien järjestämiä koulutuksia. Keväällä 7 arjen ammattilaista kävi ASTQ Supply House Oy:n koulutuksen hajunpoistosta, pölynhallinnasta ja desinfioinnista. Tästä he saivat maahantuojan valtuutuksen VOC-saneerauksiin Penetrox-menetelmällä.
Loppuvuodesta 5 arjen ammattilaista aloitti rakenteiden tiivistäjän koulutuksen, joka suoritetaan yhteistyössä TKR:n ja Taitotalon kanssa.

 Teemme jatkuvasti tiivistä yhteistyötä mm. Helsingin Maalariammattikoulun ja Varian kanssa. sekä Pyrimme solmimaan jatkuvasti oppisopimuksia sekä koulutussopimuksia tulevien ammattilaisten kanssa.

 Palkkasimme kesällä 6 opiskelijaa kesätöihin, ja osaan kesätyöntekijöistämme voit tutustua täällä.


 Sukupolvenvaihdos on sujunut hyvin, ja tässä on vielä pari vuotta aikaa kasvattaa kengän kokoa, jotta jalkani sopivat Jukan suuriin saappaisiin. Sukupolvenvaihdokseen saimme suuren avun Urbaania kasvua Vantaa- hankkeesta, ja jatkoimme yrityksen kehittämistä Muuvo valmennuksen oppien parissa.

 Vesivahinkopäivystyksemme hälytyskeikkoja oli 59 viime vuonna. Lisäksi olemme olleet toteuttamassa isoja ja pieniä remontti- ja saneerauskohteita myös viime vuosien aikana. 

 Panostamme edelleen ja aina kierrätykseen sekä ympäristönsuojeluun. Vuoden 2022 teemanamme oli hiilineutraalisuus ja kuinka me voimme vaikuttaa siihen. Uudet sähköautot saapuivat heinäkuussa, ja alku on sujunut mukavan äänettömästi.








 Asiakkaamme ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä tekemäämme työhön, ja muun muassa nopeaa palveluamme on kehuttu. Tästä kiitos kuuluu koko henkilökunnallemme.

 Tahdon kiittää kaikkia asiakkaita, työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja taustavoimia, jotka ovat luottaneet ja uskoneet meihin ja ovat edelleen mahdollistaneet yrityksen toiminnan.
 Toivottavasti pääsemme pikkuhiljaa aloittamaan normaalimman arjen niin yrityksenä, yhteiskuntana kuin yhtenäisenä maailmana.


Terveisin Mari