04 helmikuuta 2022

A-kumppanin vuositerveiset

Vuosi 2021 on vaihtunut seuraavaan, ja nyt on hyvä hetki tehdä yhteenveto viime vuodesta.



Alku vuosi oli haastava, mutta onneksi kesää kohden tilanne parani. Uusia työntekijöitä pystyimme palkkaamaan 5 henkilöä, joista 2 henkilöä paikkasivat eläkkeelle ja armeijaan siirtyneiden työpaikat. Yhteistyömme eri ammattikoulujen kanssa tuo meille uusia tuttavuuksia opiskelijoiden ja kesätyöntekijöiden kautta joka kesä, eikä viime kesäkään tuonut poikkeusta. Kesätyöntekijöitä palkkasimme 7 henkilöä, joista 1 palkattiin vakituiseen työsuhteeseen ja 1 jatkaa oppisopimuksella. Osaan kesätyöntekijöistämme voit tutustua täällä.

Vuonna 2021 yrityksemme koulutti runsaasti henkilökuntaa ja osaamisemme on lisääntynyt. Koulutus motivoi työntekijöitä ja sitä kautta myös parantaa ja ylläpitää ammattitaitoamme. Pääsimme mukaan vuoden oppisopimuskoulutusyrityksen valintaan Varian ilmoittamana, mutta kyseinen titteli ei osunut viime vuonna kohdalle. Tänä vuonna jatkamme samaa rataa. Yrityksessämme on huikea määrä ammattitaitoa ja voimavaraa, jota pyrimme vahvistamaan.

Aloittamamme sukupolvenvaihdos on sujunut hyvin, tässä on vielä kolmisen vuotta aikaa kasvattaa kengän kokoa jotta jalkani sopivat Jukan suuriin saappaisiin. Sukupolvenvaihdokseen saimme suuren avun Urbaania kasvua Vantaa- hankkeesta, ja tänä vuonna jatkamme valmennusta Muuvon oppien parissa. Lisää urbaanista kasvutarinastamme voit lukea aiemmasta blogistamme täältä.

Asiakkaamme ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä tekemäämme työhön, ja muun muassa nopeaa palveluamme on kehuttu. Tästä kiitos kuuluu koko henkilökunnallemme. 
Vesivahinkopäivystyksemme hälytyskeikat lähes tuplaantuivat vuodesta 2020.
Olemme olleet toteuttamassa isoja ja pieniä remontti- ja saneerauskohteita myös viime vuoden aikana. 

Näistä mainittakoon Kirstinkadun 30-luvulla rakennetun kerrostalon porrashuoneiden kunnostustyöt:
Kirstinkatu Helsinki








Lisää kohteesta voit lukea aiemmasta blogistamme täältä.


sekä Aleksanterinkadun uusien toimistotilojen rakennus- ja muutostyöt:
Aleksanterinkatu Helsinki







Panostamme edelleen ja aina kierrätykseen sekä ympäristönsuojeluun. Vuoden 2022 teemanamme on hiilineutraalisuus ja kuinka me voimme vaikuttaa siihen. Uudet sähköautot on jo tilattu ja odotamme innolla ensimmäisiä keikkoja autoilla ensi kesänä.

Tietysti pitää mainita myös korona, huolehditaan kaikki itsestämme ja läheisistämme. Pysytään terveenä ja huolehditaan hygieniasta, sekä suomalaisesta sosiaalisuudesta joka suo meille viranomaisten suosittelemat turvavälit. Kätellään ja halaillaan sitten kun sen aika koittaa. 

Tahdon kiittää kaikkia asiakkaita, työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja taustavoimia, jotka ovat luottaneet ja uskoneet meihin ja ovat edelleen mahdollistaneet yrityksen toiminnan.
Toivotan kaikille menestystä ja toivon yhteistyön jatkumista niin vanhojen kuin uusienkin asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa. 
Toivottavasti pääsemme tämän vuoden aikana aloittamaan normaalimman arjen niin yrityksenä kuin yhteiskuntana.

Mari Haapaharju
varatoimitusjohtaja